Välillä tuntuu että joka paikassa on raskaana olevia kauniita vatsoja tai pieniä lapsia. Tänään on ollut sellainen päivä. Oikeesti, tajusin että mulla on pakko olla vauvakuume kun kaupassa rääkyvä ipana ei ollutkaan rasittava, vaan olisi tehnyt mieli ottaa syliin ja lohduttaa. Ei taida olla ihan normaalia...

Jos itseäni hieman esittelisin, niin olen 26-vuotias nuori nainen, vastikään mennyt naimisiin, ja ollut vauvakuumeen kourissa jo pari vuotta. Mieheni on vasta keväästä asti ollut valmis yrittämään vauvaa (sitä ennen odotin odotuksen odottamista!!) ja nyt on kuudes yrityskierto käynnissä. Kuudes piiiiitkä kierto.

Nämä kuusi kuukautta on ollut aika turbulenttia aikaa. On haaveita, pettymisiä, toivoa, epätoivoa. Välillä toivoisin että voisin vaan ottaa asiat rennosti ja antaa lapsen tullakseen jos tulee, mutta en vain ole sellainen ihminen. Jos haluan jotain niin siitä tulee sellainen päähänpinttymä etten anna periksi. Olen laskenut ja tikuttanut ovulaatiota, juonut greippimehua, harrastanut seksiä tiettyinä kuukaudenaikoina kirjaimellisesti hampaat irvessä (kuumeisena flunssan kourissa) ja lukenut lähes lukemattomia hedelmällisyyteen ja synnytykseen liittyviä sivuja netistä.

Ja täytyy tunnustaa, ei tämä säälittävyys tähän lopu! Kaupassa eksyn helposti vauvanvaateosastolle, lasken vähän väliä netin laskureista että milloinkas nyt olisi laskettu aika jos tässä kuussa tärppäisi, pullistelen mahaa peilin edessä ja surffailen joskus työaikana vauvakuumeisten nettisivuilla.

Okei, ei tämä elämä nyt PELKKÄÄ sitä ole.

Mutta just nyt tuntuu vaan siltä.